09.09.2011 - EM-kisa raportti Lauantai Tractor pullingin EM-kisat 3-4.9.2011 Raportti Lauantailta Lauantaipäivä alkoi hienossa säässä, yleisöä oli saapunut runsaasti paikalle katsomaan aina italiasta saakka tulleita kilpakoneita ja ihmeteltävää riitti sekä savua, ääntä ja vauhdikkaita vetoja. Kisan aloitti Super Stock luokka jossa kilpailijoita oli hollannista ja tanskasta tässä luokassa hollantiin kolmois voitto ja Euroopan mestariksi D`N AERDVRUTER Gert-Jan Pauly. Seuraavaksi oli vuorossa Two Wheel Drive luokka jota SM-kisoissa ei ajeta ja täten yleisö sai nähtäväkseen myös tämän mielenkiintoisen luokan.Luokan selkeään voittoon ajoi SLEDGE HAMMER / Jan Luijendijk Hollannista, luokassa yhtä konetta lukuun ottamatta oli kaikki hollannista sillä olihan mukana hieman pituutta ja voimaa lisää saanut XL / Mattias Nilsson Ruotsista. Mini luokassa nähtiin kilpailijoita Suomesta 4 kpl ja olihan mukana myös vieras Yhdysvalloista saakka Rat Poison / Phil Fairbanks joka kertoikin että kotimaassaan saattaa yhdessä luokassa olla jopa 70 konetta joten vetoja riittää. Rat Poison tiimi kertoi viihtyneensä suomessa erittäin hyvin.Phil Fairbanks saikin Rat Poisonin sellaiseen lentoon jolla otettiin Euroopan mestaruus modified 950 kg luokassa.Suomalaisista pisimmälle veti Tommi Kotilainen Stormy lightning.lla 95.14 metriä. Ensimmäisen kisapäivän päätti modified 3500 kg luokka jossa nähtiin myös suomalaisväriä kun Helmi-Orvokki ja Tero Äyräväinen sekä Devil`s Power Jarno koskelainen kisasivat luokassa. Luokan voittoon ajoi DOUBLE SCREAMIN/Berstus Boer. Suomalaisten sijoitukset Helmi-Orvokki 8.s ja Devil`s Power 9.s. Näin saatiin ensimmäinen kisapäivä päätökseen järjestelyt toimivat mainiosti ja yleisö sai nähdä paljon näyttäviä vetoja ja tiukkoja taisteluja palkinto sijoista kiitokset Härmä Pulling.
|