24.09.2013 - Euroopan Mestaruuskisat Belgian Zelessä 14-15.9.2013
Euroopan Mestaruuskisat Belgian Zelessä 14-15.9.2013 Vuoden 2013 Euroopan Mestarit ratkottiin Belgian Zelessä. Viikonloppua varjosti varsinkin Lauantaina sateen uhka, mutta yhtä kaikki mestarit saatiin ratkottua joka luokassa. Lauantaina Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistui Modified Mini 950kg luokkaan, jossa nähtiin Suomalaisväriä Jarmo Leikkolan Another Grave Diggerin ja Ville Ojalan Stormy Lightningin merkeissä. Sade viivästytti kisoja sen verran, että lopulta mestaruudet ratkottiin Mini-luokan osalta yhden vedon taktiikalla. Kinkkinen rata asetti omat haasteensa luokkaan, ja tottakai myös tuuria tarvitaan. Tuuri ei tällä kertaa osunut kohdalleen kummallakaan Suomalais-kisaajalla. Jarmo sai hyvän lähdön Anotherilla, mutta mahdollisuudet pidempään vetoon vesitti vasemman puolen takarengas joka päätti pyörähtää vanteella ja laskien ilmat pihalle. Näin toivo Suomalais-menestyksestä siirtyi Ville Ojalan harteille. Ei ollut Villelläkään onni kohdallaan, vauhdikkaasti alkanut veto päättyi Stormyn hurjaan keulimiseen ja hajonneeseen etuakseliin. Voiman määrässä ei tarvinnut poikien enää hävetä "isompiaan", vielä pikku viilausta ajo-ominaisuuksiin ja pärjääminen Euroopan tasolla on jo todella lähellä! Sunnuntaina sää oli jo mukavasti hieman pilvinen, ja välillä jopa aurinko näyttäytyi pilvien takaa. Suurinta jännitystä tarjosi meikäläisittäin tuttu Pro Stock-luokka, kolmen Herlevin voimin.Lähes kaikki kisaajat vetivät Full Pullin ensimmäisellä kierroksella, joten mestaruutta lähdettiin selvittämään Pull Offiin. Luokka paljastui todella tiukaksi, Kärkikymmenikkö oli n. 10 metrin sisällä toisistaan joten menestymiseen tarvittiin todella onnistunut suoritus. Tulos-listan lukeminen onkin suurta juhlaa, sillä mestariksi veti Matti Herlevi Mad-Croc Caesarilla, ja Suomalais-menestyksen täydensi Johanna Herlevi Gangnam Stylellä. Näin Maamme-laulu soi yli Belgian nummien Suomalaisen Euroopan Mestarin kunniaksi! Ps. Kuvia kisoista tulossa lähiaikoina! |